keskiviikko 27. kesäkuuta 2018

Kasvulle aikaa

Tänään osa ympäristöpajalaisista on istutustalkoissa Villähteen autokorilla ja me loput pidämme täällä Nastolan perukoilla paikkaa pystyssä rauhaisissa merkeissä - helteillä ei kannata hötkyillä! Näin ovat tuumanneet myös pihamme kasvihuoneessa kasvavat tomaatit ja muut yrtit, vaikka ovatkin mitä ilmeisimmin ottaneet hyviä kasvupyrähdyksiä silloin kun silmä on välttänyt.


Hyvin sisätiloissa itäneet perunatkin saimme vihdoin multiin, ja niiden kasvua jäämme odottelemaan, kuten myös pienen auringonkukkapellon kukoistusta. Kaikki kasvavat omaan tahtiinsa ja meidän tehtävämme täällä pajalla on auttaa ja tukea jokaista tarpeensa mukaan. Auringonkukat vaativat hieman erilaista apua kuin tomaatit, eikä basilikaa kannata lähteä kuokkimaan kuten perunaa.

Tämä on hyvä muistaa arkielämässäkin; jokainen on oma mainio itsensä ja sen mukaan mennään, tuli vettä tai hellettä! 💚


P.S. Rakenteilla on myös ainakin tällä hetkellä Suomen suurin hyönteishotelli, kannattaa tulla katsastamaan se elokuussa Lahden Block Partyille!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti